Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Vippaa mulle vitonen

Sunnuntai 10.12.2017 klo 15:37 - Pete

Second hand -myynnin osuus Kenkäkingin kaikesta myynnistä on noin 20 %. Silti se vie tilaa liikkeestä ja meidän omaa aikaamme paljon tuota määrää enemmän. Onko tässä mitään järkeä? On, sillä tämä kierrätys on meidän toimintamme lähtökohta ja se mikä tuo fiiliksen liikkeeseen. Se on myös meidän elämäntapamme.

Yleinen kysymys on, että mistä me saamme käytetyt tavarat liikkeeseen? Onneksi moni on oivaltanut, että me olemme ”nahkadivari” jonne voi tuoda näytille sellaista tavaraa jonka voisi kuvitella sopivan valikoimaamme. Taannoin eräs asiakas toi meille kaksi hyvää laukkua liikkeeseen ja kuultuaan mitä hyvitämme niistä hän ei ollut uskoa sitä, koska hän ei ollut maksanut siitä kuin murto-osan kirppiksellä.

Toinen yleinen kysymys on, että onko Kenkäkingi kirppis. Siinä mielessä joo, että myymme käytettyä tavaraa, mutta siinä missä kirppikset ovat lajin kaikki harrastajat, haluamme että liikkeemme on kuin maajoukkue eli siellä ovat kaikki parhaat tuotteet. Olen arvioinut, että kaikesta kirppistarjonnasta maksimissaan 5 % on sellaista, jonka kelpuuttaisimme laadun, kunnon ja muutaman muunkin kriteerin perusteella liikkeeseen. Ennen myyntiä teemme niille aina jotain, ja myynnin jälkeenkin huollamme myymiämme helmiä normaalia edullisemmin. Meidän käytettyä tavaraa saa myös noin viikon ajan testata ja palauttaa, jos se on suurin piirtein samassa kunnossa kuin lähtiessä. Maksamme myös verot second handista, toisin kuin suurin osa yksityisistä myyjistä kirppiksillä. Eli ei, emme ole kirppis vaan Second Hand -erikoisliike.

Toki mekin mielellään vähäisellä vapaa-aikana kirppiksiä kierrämme, jotta pysymme kartalla skenessä. Jos jotain löytöjä sattuu vastaan, toki nekin pelastukset hyödynnämme, koska jatkuvasti tarvitsemme laadukasta käytettyä valikoimaa, joka Suomessa on todella kiven alla. Parhaimmillaan löydöissä voi olla hyvä katekin, mutta se on äärimmäisen harvinaista. Kerron tästä esimerkin tässä lopuksi, mutta keskimäärin second hand ei todellakaan ole mikään bisnes. Vaikka meillä on ammattimainen silmä, mekin teemme hutihankintoja, esimerkiksi jossain onkin myöhemmin tarkasteltuna sellainen vika että sen korjaaminen ei olisi enää järkevää. Silloin kierrätämme materiaalin mahdollisuuksien mukaan muuten, emmekä myy edes alennuksella epäkuranttia tavaraa. Onneksi meillä on myös ystäviä, jotka harrastuspohjalta tekevät meille löytöjä. Tohtori Perkiökankaan erikoisehkot esineet ovat jo sellaista antiikkia ja uniikkia tavaraa, jota kannattaa tulla katsomaan ihan jo museomaisestikin.

Vielä se lupaamani esimerkki kirppislöydöstä... Eräs asiakas toi nähtäväkseni merkkilaukun ja että olisinko siitä kiinnostunut muutamalla kympillä. Tsekkasin tuotteen ja sanoin että näissä tietyissä merkkilaukuissa on se ongelma että niitä on paljon piraatteja ja sellaisia emme myy. Mutta koska laukku vaikutti kuitenkin lupaavalta, vihjaisin että kannattaa viedä se näytille niiden merkkiliikkeeseen Helsinkiin. Kuukauden päästä sama asiakas tuli kertomaan, että laukku oli kuin olikin aito, harvinainen 80-luvun malli, jota on eBayssä myyty noin kahdella tuhannella. Erikoisliike oli lunastanut sen, ei toki sillä summalla, mutta aika hyvällä kertoimella ottaen huomioon että sen hankintahinta kirppiksellä oli ollut vitosen.

pikku3.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: second hand, kirpputori, käytetty tavara, antiikki

Isoisän olkihattu - eli tarina siitä kun tietää, vaikkei tiedäkään.

Tiistai 22.3.2016 klo 23:33 - Tohtori M. K. Perkiökangas

Monasti vanhojen esineiden kohdalla käy niin, ettei sitä varsinaisesti suorilta tiedä mikä jossakin esineessä on mukamas niin erikoista, että kyseinen esine suorastaan huutaa kaikkien muiden rojujen keskeltä. Sellaisessa tilanteessa mulle käy tavallaan niin, että se muu tilke ympärillä muuttuu epätarkaksi sutuksi ja katse fokusoituu tähän yhteen esineeseen - yleensä jo kaukaa, yleensä jo astuessa sisään liikkeeseen, kirpputorille tai katumyyjän pöydän läheisyyteen. Sähköinen kutina niskavilloissa kertoo siitä, että esineessä on jotain erikoista - jotain, mikä saattaa nostaa sen arvoon arvaamattomaan.

Kun kamojen kanssa on vehdannut intohimoisesti penskasta saakka, tarttuu väkisinkin matkalta aika paljon tietoakin mukaan - murusia sieltä täältä, välähdyksenomaisia muistikuvia huutokauppaluetteloista, netin palstoilta tai mistälie. Silti kaikkea ei voi kukaan tietää eikä muistaa. Varsin usein siis käy niin, että jokin esine aiheuttaa heti kättelyssä kihelmöintiä niskavilloissa, vaikkei esineestä ole tasan minkään sortin tarkempaa käryä. Sitä tietää, vaikkei tiedäkään.

Näin kävi tänkin ompelukoneen kohdalla. Se hyppäsi esiin kirpputoripöydästä kuin kirkaanvalkea lieska - siitäkin huolimatta, että ompelukoneet eivät ole oikeastaan tippaakaan mun juttu. Ja vaikka toimin toisinaan jonkinsortin epävirallisena alihankkijana niin KenkäKingille kuin parille muullekin menneen maailman ihmeellisyyksiä kauppaavalle puodille, niin pääasiassa haalin rojua ihan omaa ylikierteellä toimivaa keräilyviettiäni tyydyttääkseni - en rahantekomielessä. Siksi siis ohitin ompelukoneen, mutta päätin saman tien vinkata Peteä siitä - KenkäKingiin kun kaikenmaailman ompeluvenkuloitsimet sopii kuin eestiläinen savujuustonakki nenänreikään.

Pöydässä keklotti kenollaan myös pari ihan hauskannäköistä 20-30 -luvun mallista naisten huopahattua - tästä päättelin, että kone saattais liittyä jollain tapaa modistin puuhailuihin. Pete selvitteli koneesta lisätietoja ja netti tiesikin vahvistaa, että kyseessä oli olkihattujen ompelukone dresdeniläisestä tehtaasta, jonka liittoutuneiden koneet olivat pommittaneet tuhannen nuuskaksi vuonna 1943.

Lupasin Petelle lunastaa koneen kirpputorilta heti aamusta, sillä olihan iloisten natsiherrasmiesten olkihattuiluompelusvempele nyt suorastaan pakko saada KenkäKingin interiööriä koristamaan.

Mikä tämän erikoisen ompelusväkräimen arvo sitten mahtaisi olla? Siitä ei voida sanoa mitään kiveen hakattua. Vanhojen esineiden kohdalla rahallinen arvo on usein aika tulkinnanvarainen juttu - voidaan puhua yleisestä hintatasosta ja vaikka mistä, mutta loppujen lopuksi vanhan esineen arvo ei ole absoluutio, vaan niin ajassa ja suhdanteissa alati elävä kuin ostajan tahi omistajan persoonallisesta tuntemuksesta riippuva asia.

Toisen roska on toisen aarre, mutta mikään vanha ja kaunis ei ole koskaan arvotonta - se kertoo lukemattomia tarinoita ajastaan, entisistä omistajistaan, valmistajastaan ja tuosta ainiaaksi kadonneesta maailmasta - aivan kuin se isoisän olkihattu, josta Rautavaaran Tapsa tarinoi aikoinaan.

blogi1.jpg

Kultivoitunut keräilijä, boheemi herrasmies ja ensimmäisen luokan roinanhaalija tohtori M. K. Perkiökangas turisee satunnaisesti ruosteisista romuista ja sykähdyttävistä vanhoista aarteista. Alati yltiösuloisen antiikkikoira Fruun kanssa kirpputoreilla, pölyisissä puodeissa ja niin kotomaan kuin Euroopan turuilla ja toreilla vintageaarteita metsästävän tohtorin löytöjä päätyy toisinaan myös Kenkäkingin myyntiin.

fruu.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: antiikki, kirpputori, ompelukone